Yleisötapahtumien melun selvitykset ja mittaukset

Monille meistä yleisötapahtuma on odotettu elämys, mutta toisille se voi olla häiritsevä meluhaitta. Tapahtumien meluhaittoja hallitaan melulaskennan, mittausten ja arviointien avulla.

Akukon tekee melulaskentaa, arviointeja ja akkreditoituja tapahtumamelumittauksia kaikkialla Suomessa. Mittauksia tehdään myös yhteistyössä tapahtuma-alalla toimivien yhteistyökumppaneidemme – esimerkiksi Akun Tehtaan – kanssa.

Meluilmoitusmenettely

Kaupunkiympäristöissä järjestettävissä tapahtumissa viranomaiset edellyttävät mittaajalta yhä useammin FINAS-akkreditointia tai Suomen Ympäristöministeriön sertifiointia. Usein edellytetään myös pätevän tahon etukäteen laatimaa melun leviämislaskentaa sekä mittaussuunnitelmaa.

Meluilmoitus tulee tehdä Ympäristönsuojelulain 118 § mukaan viimeistään 30 päivää ennen tapahtumaa, jonka jälkeen alueen ympäristöviranomainen antaa tapahtumaa koskevan päätöksensä. Päätöksessä kuvataan mm. tapahtumajärjestäjältä edellytetyt toimenpiteet meluhaitan rajaamiseksi sekä tapahtumasta viestiminen lähialueille.

Esimerkki kaupunkiympäristössä järjestettävästä musiikkitapahtumasta: Sideways 2023
Esimerkki kaupunkiympäristössä järjestettävästä musiikkitapahtumasta: Sideways 2023

Päätöksessä esitetään myös mahdollinen melun mittaus- ja seurantatarve, mittauspöytäkirjassa esitettävät seikat sekä mahdolliset melun raja-arvot lähimpien herkkien kohteiden luona (esimerkiksi asuinrakennukset tai hoitolaitokset). Mittaustarpeen pääpaino on tyypillisesti klo 22 jälkeen jatkuvissa tapahtumissa, mutta mikäli tapahtuma-venue on suunnitellut tiiviin tapahtumakauden, voidaan selvityksiä edellyttää myös klo 22 mennessä loppuvilta tapahtumilta. Tapahtumien meluilmoitukseen ja -seurantaan liittyvät vaiheet voivat olla seuraavanlaiset:

Tapahtuman suunnittelu ja meluilmoitusmenettely

On tärkeää huomata, että jokaiselle tapahtumalle annetaan aina tapauskohtaisesti harkitut toimenpidevaatimukset ja/tai raja-arvot. Läheskään kaikille tapahtumille ei anneta raja-arvoja, mutta mittauksia silti edellytetään seurannan takia. Toisaalta joillekin tapahtumille annetaan melun raja-arvot, mutta muita toimenpiteitä ei edellytetä yhtälaisesti.

Melun leviämislaskenta

Viranomaiselle toimitettavaan meluilmoitukseen tulee usein liittää päteväksi katsotun tahon laatima melunleviämislaskenta. Leviämislaskennan voi tehdä esim. NoizCalc -ohjelmistolla siinä tapauksessa, että äänentoistojärjestelmästä on saatavilla ArrayCalc -suunnitelma. Mikäli tällaista ei ole, tulee käyttää vaihtoehtoisia mallinnus- ja arviointimenetelmiä, joiden käyttö edellyttää hyvää asiantuntemusta vastaavista tapahtumista ja niiden aiheuttaman melun leviämisestä. Akukon on mitannut suurtapahtumien melua aktiivisesti vuodesta 1996, kerryttäen vahvaa käytännön sekä teorian kokemusta alalta vuosien varrella.

Laadukasta leviämislaskentaa varten mallintajan tulee hallita tapahtuman ympäristön paikkatietoympäristö, tunnistaen mahdolliset herkät kohteet ja muut melun kannalta merkittävät ympäristön ominaispiirteet. Lisäksi tulee tunnistaa mallintamiseen liittyvät epävarmuudet sekä tulosten käyttökelpoisuus yleisellä tasolla. Laskennan vaiheet yleensä ovat seuraavanlaiset:

Melumallintamisen vaiheet

Melun mittaaminen

Tapahtuman aikana melua voidaan mitata eri tavoin:

  1. Lyhyet mittausjaksot ympäristössä
  2. Jatkuva seuranta valituissa lähimmissä kohteissa
  3. Näiden yhdistelmä

Lyhyiden mittausjaksojen hyötynä on, että mittauksia voidaan suorittaa useassakin pisteessä eri suunnilla tapahtuma-alueeseen nähden. Mittauspisteet voivat sijaita katutasossa tai muuten vilkkaalla alueella, jonne ei välttämättä ole mahdollista jättää mittauslaitteistoa turvallisesti. Akukonin mittausten erityispiirteenä on, että esimerkiksi yksittäisen konserttitapahtuman osalta tulokset voidaan skaalata lyhyestäkin mittausjaksosta varsin luotettavasti vastaamaan koko konsertin aikaista äänitasoa kyseisessä pisteessä.

Jatkuvaa seurantaa suoritetaan tyypillisesti useamman päivän kestävissä tapahtumissa, jolloin lavoja ja niiden yhtäaikaista soittoa voi olla useita eri yhdistelmiä. Nykyaikainen laitteisto mahdollistaa etäseurannan, josta voidaan toimittaa seurantalinkit vaikkapa tapahtumajärjestäjälle melutasojen aktiivista seuraamista varten. Mittauslaitteet pyritään asentamaan vesikatoille tai parvekkeille, joista on suora näkyvyys tapahtuma-alueelle ja missä ne saavat olla turvassa koko tapahtuman ajan.

Joissain tapauksissa voidaan käyttää sekä jatkuvaa seurantaa etäluettavine linkkeineen että lyhyitä mittausjaksoja sellaisissa sijainneissa, joihin mittauslaitteistoa ei voi jättää turvallisesti tapahtuman ajaksi.

Tapahtuman mittaus suunnitellaan aina huolellisesti etukäteen ja mahdollisista kulkuluvista ja -järjestelyistä sovitaan toimijan kanssa erikseen.

Akukonin mittausraportissa esitetään paitsi mittaustulos myös asiantuntijan arvio varsinaisesta julkisivuun kohdistuvasta melusta.

Etäluettavan melumittarin asentaminen esiitymisalueen ympäristöön
Meluasiantuntijat Liisa Kilpilehto ja Manu Rönkkö asentavat etäluettavaa mittaria esiintymisalueen ympäristössä

Yhteistyö miksaajien ja ääniteknikoiden kanssa

Yhteistyö muiden tapahtuma-alan tekijöiden kanssa alkaa viimeistään jo meluilmoituksen leviämislaskennan tiimoilta, jolloin laskentaa varten tulee selvittää tapahtumassa käytettävän äänentoistolaitteiston tekniset tiedot. Usein lopulliset detaljit PA:n suhteen voidaan lyödä lukkoon vasta melko lähellä varsinaista tapahtumaa, jolloin onkin tärkeää varmistaa riittävän kattavat tekniset tiedot leviämislaskentaa varten jo alustavassa vaiheessa. Tämä tehdään luontevimmin ja kätevimmin yhteistyönä ääniteknikoiden kanssa. Sujuva yhteistyö mahdollistaa tehokkaan laskennan, ja Akukon onkin tehnyt tällaista yhteistyötä esimerkiksi Akun Tehtaan kanssa.

Mikserin pisteessä halutaan yleensä seurata äänitasoja jo tapahtumajärjestäjänkin toimesta, ja mikserin pisteessä tallennettu data voi hyvin toimia referenssidatana myöhemmässä analyysissä. Akukon voi yhdessä PA-toimittajan tai tapahtuman teknisen tuottajan kanssa osallistua äänitason testaamiseen ympäristössä, ja samalla varmistaa PA-toimittajan tai tapahtuman oman äänitasomittarin näyttävän edustavaa äänitasoa. Kyse ei ole varsinaisesta kalibroinnista (niistä voit lukea enemmän täältä), vaan pikemmin hyödyllisestä lisäarvosta mittalaitteiden tarkkuustason arvioinnissa.

Melun mittausta tapahtuma-alueella
Melun mittausta tapahtuma-alueella

Jaa artikkeli

  • Facebook
  • Twitter

Region and language

Select region and language

Current selection: