Yritys

Akukon on akustiikan, melun ja tärinän sekä av-tekniikan kansainvälinen asiantuntijayritys, jonka pääkonttori sijaitsee Suomessa. Tarjoamme asiakkaillemme korkealuokkaisia suunnittelu-, konsultointi-, mittaus- ja kalibrointipalveluita.

Yrityksemme on perustettu vuonna 1994. Työllistämme kansainvälisesti yli 100 asiantuntijaa, joista Suomessa yli 60.

Kaikki Akukonin omistajat työskentelevät yrityksessä. Arvojamme ovat vastuullisuus, asiakaslähtöisyys, yhteisöllisyys ja toimivuus.

Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä. Lisäksi meillä on tytäryritykset kaikissa Baltian maissa ja Georgiassa sekä edustajia ja verkostokumppaneita ympäri maailmaa.

Asiakkaamme

Laajaan asiakaskuntaamme kuuluvat esimerkiksi rakennusliikkeet, kiinteistökehittäjät, kiinteistösijoittajat, arkkitehdit ja muut suunnittelijat, teollisuus, tapahtumateollisuus ja julkinen sektori. Palvelemme asiakkaitamme taloyhtiöistä pääkonttoreihin, pienurakoitsijoista pörssiyhtiöihin, kioskeista kauppakeskuksiin, urheiluhalleista stadioneihin, kappeleista katedraaleihin, tuotekehitystiloista teollisuuslaitoksiin, musiikkiklubeista oopperataloihin, metrolinjoista satamiin.

Esimerkkejä asiakkaistamme

Ramboll Länsimetro Haahtela Helen Kansallisteatteri Lehto Rauma Rakennusteho Meyer Turku Ooppera Baletti SRV

Laatu ja akkreditoinnit

Auditoitu laatujärjestelmämme on ISO 9001 ja EN ISO/IEC 17025 -normien mukainen. Pääosa akustisista kenttämittauksistamme ja kalibroinneistamme ovat akkreditoituja. Keskeisillä suunnittelualuillamme on myös RALA -pätevyys.

Kenttämittauksemme on akkreditoitu tunnuksella Finas T229. Kalibrointilaboratoriossamme Helsingissä tehtävät äänitasomittareiden ja -kalibraattoreiden kalibroinnit ovat akkreditoituja tunnuksella Finas K061. Kenttämittauksiin liittyvä akkreditointimme T229 kattaa Suomen lisäksi myös Viron, Latvian ja Liettuan.

Keskeisillä suunnittelualoillamme on RALA-pätevyys.

Verkostokumppanimme

Akukonilla on useita kaupallisia verkostokumppaneita, joiden kanssa voimme tarvittaessa tarjota sisällöllisesti ja määrällisesti laajoja kokonaisuuksia, joihin meidän tai kumppaniemme resurssit tai osaaminen eivät yksin riittäisi. Lisäksi osallistumme monien ammatillisten ja tieteellisten yhteisöjen toimintaan.

Kaupalliset verkostokumppanit

Akukon on yrityksenä tai henkilöstönsä kautta mukana lukuisissa ammatillisissa ja yhteiskunnallisissa organisaatioissa:

Teemme tieteellistä yhteistyötä Aalto-yliopiston virtuaaliakustiikan tiimin kanssa (Virtual Acoustics Team at Aalto University).

Region and language

Select region and language

Current selection: