Tärinä- ja runkomeluselvitys
Nykyaikaisessa rakentamisessa tärinän ja runkomelun huomiointi on oleellista. Tavoitteenamme on mahdollistaa laadukas ja häiriötön asuminen sekä tärinäherkkä teollisuus- ja tutkimustoiminta.
Tyypillisiä häiriölähteitä voivat olla esimerkiksi raide- ja tieliikenne, kuntosalit tai pienimmillään yksittäiset laitteet.
Tärinä- ja runkomeluselvitysten tärkein tehtävä on selvittää häiriölähteiden vaikutukset suunnittelukohteeseen. Onnistuneessa hankkeessa tärinä ja runkomelu on huomioitu jo varhaisessa vaiheessa, sillä torjuntaratkaisut voivat vaikuttaa merkittävästi rakentamiseen ja kustannuksiin.
Akukon on Suomen ensimmäinen akkreditoituja värähtelymittauksia tarjoava toimija ihmisen kokemalle tärinälle ja runkomelulle.
Kehitämme jatkuvasti uniikkeja värähtelylaskentatyökalujamme. Olemme kehittäneet oman runkomelun leviämisen laskentamallin, joka on mahdollistanut mm. laajojen ratahankkeiden runkomeluvaikutusten ennakoivan arvioinnin ja torjuntaratkaisujen suunnittelun jo ennen junaliikenteen aloittamista.
Oma erityiskohteensa ovat erittäin tärinäherkät laitteet, joiden häiriötön toimintaympäristö voidaan ennakoida ja varmistaa värähtelymittauksin ja -selvityksin. Myös kuntosalit ja tanssistudiot ovat haastavia suunnittelukohteita, joissa akustikon on hyvä olla mukana jo hankesuunnitelmavaiheessa.
Hankesuunnitteluun
- meluselvitykset
- tärinäselvitykset
- riskikartoitukset
- massoittelun vaikutukset hankkeelle
- melun ja tärinän vaikutukset budjettiin
Kaavoitukseen
- meluselvitykset
- tärinä- ja runkomeluselvitykset
- julkisivuvaatimusten laskennat
Rakentajalle
- torjuntasuunnittelu
- vastaanottovaiheen akustiset mittaukset
- rakennusluvan liitteet
- melu- ja tärinäselvitykset
- julkisivumitoitukset
- parvekkeiden äänieristyslaskennat
Tärinä- ja runkomeluselvitysten yhteyshenkilöt

Mats Heikkinen
Lomalla 4.8.2025 saakka

Timo Peltonen
+358 50 584 9814
Tiedätkö jo mitä haluat? Lähetä meille tarjouspyyntö ja asiantuntijamme ovat sinuun pikimmiten yhteydessä!
Lähetä tarjouspyyntöMuita Akukonin palveluita

Rakennus- ja huoneakustiikka
Rakennus- ja huoneakustiikka on kokonaisuus, joka kattaa koko rakennuksen sen perusrakenteista valmiisiin tiloihin.
Lue lisää
AV-suunnittelu
Suunnittelun kohteena voi olla esimerkiksi yritysten ja julkishallinnon toimitilat, kokous- ja istuntosalit, koulut, esittävän taiteen ja viihteen tilat, urheiluareenat ja uskonnolliset tilat.
Lue lisää