Ampumamelun torjunta
Rauhaa korville
Valveutuneet ja ympäristönormeista tietoiset kansalaiset ovat tarkkana kaiken puolustusvoimien tuottaman ampumamelun suhteen. Akukon tekee asiassa oman osansa tuottamalla mittaustuloksia, melukarttoja ja vaikutustutkimuksia objektiivisen arvioinnin pohjaksi.
Suomessa ympäristöviranomainen asettaa ampumamelulle arvot, puolustusvoimat pyrkii ne toteuttamaan ja Akukon viime kädessä todentamaan. Tehtävän hoitajiin kuuluu Timo Markula, DI ja vanhempi akustiikkakonsultti.
– Viranomaisen myöntämä ympäristölupa tarkoittaa lupaa aiheuttaa ympäristölle haittaa. Minun tehtäväni on katsoa, että tämä melun aiheuttama tilapäinen haitta pysyy sille annetuissa rajoissa, sanoo Timo Markula.
Katsottavaa on vuosien saatossa riittänyt. Tehtävät ovat sisältäneet raskaiden aseiden ja ampumaratojen meluselvityksiä, mittauksia, mallilaskentaa ja meluntorjuntasuunnittelua. Mukaan kuuluvat niin ikään asuintalojen tärinäselvitykset raskaiden aseiden harjoitusalueiden ympäristössä.
Ampumamelun käsittely on vaativaa asiantuntijatyötä
Meluasiantuntija Asko Parri puolustusvoimien logistiikkalaitokselta on löytänyt Akukonista pätevän sopimuskumppanin täyttämään ympäristöviranomaisten asettamia vaatimuksia. Ampumaratojen tultua luvanvaraisiksi puolustusvoimat on ostanut meluselvitykset ja meluntorjuntasuunnitelmat asiantuntijakonsultilta.
– Akukonin kanssa olemme tehneet yhteistyötä yli 10 vuoden ajan ja toimineet niin, että melusuunnittelun uskottavuus ympäristöviranomaisten suuntaan on hyvä. Konsultti määrittää ampumatoiminnan melualueet ja tämän lopputuloksen on kestettävä kaikessa tarkastelussa, sanoo Parri.
Ampuradan melusuunnitteluprosessi on erityisosaamista vaativaa asiantuntijatyötä.
– Kaikkineen yhden ampumaradan meluntorjuntarakentamiseen voi mennä 2-3 milj. euroa, joten siinä ei saa epäonnistua.
Melusuunnittelun sisällä vaativinta on emissiomittaus.
– Melupäästöjen kattava mittaus on teknisesti aivan omaa luokkaansa. Sen vain harva asiantuntijakonsultti hallitsee.
Ampumaratasuunnittelua meluntorjunta edellä
Vuonna 2017 käyttöön otettu Pahkajärven uusi ampumarata koostuu kahdesta 40 ampumapaikan 150 metrin kivääriradasta, tilanneradasta sekä 10 ampumapaikan 600 metrin kivääriradasta, jossa ovat paikat myös 300 metrin ampumatasalla. Alueen lähellä, Kouvolan Valkealassa sijaitsee myös Vekaranjärven kuuden radan ampumarata.
Pahkajärven ampumaradan suunnittelu on tehty meluntorjunnan ehdoilla. Vaatimuksena on ollut, että radan aiheuttaman melun enimmäisäänitaso ei ylitä raja-arvoa olemassa olevilla vapaa-ajan asunnoilla.
Ratakokonaisuuden ympäristövaikutusten hallinnassa on noudatettu BAT-periaatetta (paras käytettävissä oleva tekniikka, englanniksi Best available technology). Suunniteltujen ratkaisujen vaikutus on arvioitu laskentamallin avulla. Meluntorjuntatoimenpiteinä kaikille kivääriradoille on suunniteltu C-tyypin ampumakatokset, ja sekä ratojen sijoittelu että ampumasuunnat on valittu melun leviämisen ja ratojen teknistaloudellisen toteutuksen ehdoin. Asekäsittelyn tilanneradalle on suunniteltu ampumatasaan nähden seitsemän metriä korkeat vallit, jotka ympäröivät sen kokonaan.
Lopputulokseen voivat kaikki osalliset suunnittelijat olla tyytyväisiä. Pahkajärven ampumaratojen yhteismelutarkastelun perusteella Pahkajärven ampumarata ei lisää melua Pesäntäjärven vapaa-ajan asuntojen suunnalla.
Meluntorjuntaa ampujalle
Rynnäkkökivääriammunnoissa myös ampuja ja valvoja altistuu melulle. Tämä koskee erityisesti ammuntoja toistuvasti valvovaa kantahenkilökuntaa.
Ammunnan kokonaismelu koostuu laukauksen suupamauksesta ja lentävän luodin yliäänipamauksesta.
Akukon on selvittänyt rynnäkkökivääriin liitettävien äänenvaimentimien kykyä vaimentaa ammunnan melua ampumaradan ympäristössä. Tulokset osoittivat, että äänenvaimentimet vaimentavat suupamauksen melua tehokkaasti. Vaimennus kokonaismelua vastaan on kuitenkin pienempi etuviistossa suunnassa luotiäänen hallitsevuudesta johtuen.
Äänenvaimennin vaikuttaa siis eniten ampumaradalla olevien melualtistukseen, mutta ympäristömeluun sillä ei ole kaikissa suunnissa yhtä suurta vaikutusta.
Tilaaja/rakennuttaja | Puolustusvoimat, Puolustushallinnon rakennuslaitos |
---|---|
Projektin aloitus | Puitesopimus vuodesta 2005 |
Akukonin tuottamat palvelut | Meluselvitykset sekä meluntorjunnan suunnittelu ja konsultointi |
Akukonin tiimi | Timo Markula, Mika Hanski, Tapio Lahti, Miro Aalto, Timo Peltonen |
Teksti: Jukka Sundholm