Esitystilat
Esitystila voi olla esimerkiksi teatteri, konserttisali, viihdeareena, auditorio tai näiden yhdistelmä. Esitystilahanke voi olla uudisrakennus tai peruskorjaus. Talo voidaan rakentaa nimenomaan esityskäyttöön, mutta esitystila voidaan myös sisällyttää esimerkiksi kauppakeskukseen tai toimistorakennukseen.
Esitystilojen yhteyshenkilöt
Ari Lepoluoto
+358 50 372 5275
Toni Poikonen
+358 50 526 7666
Anssi Ruusuvuori
+358 50 520 8057
Henrik Möller
+358 50 070 8263
Tapio Ilomäki
+358 40 0939 088
Asiakkaamme on tyypillisesti rakennuttaja, joka haluaa kumppanikseen kokeneen esitystilakonsultin. Rakennuttajan kanssa käymme läpi hankkeen vaiheet, erityispiirteet ja tarvittavat muut asiantuntijat. Konsultoimme myös esittävän taiteen ja viihteen vaatimuksissa rakennuksen suunnittelulle.
Esitystiloissa suunnittelun keskeisiä elementtejä ovat tilan akustiikka, esitystekniikka, tilojen toiminnallisuus ja sähköisen median vaatimukset. Toisaalta myös esitystilojen logistiikan on oltava saumatonta. Siihen vaikuttavat niin tekniikan, soittimien ja lavasteiden kuljetusreitit kuin varastojen sijainti ja kokokin.
Esitystilojen akustiikka on erikoisosaamista edellyttävä tieteellis-taiteellinen kokonaisuus, jossa fysiikka yhdistyy havaintopsykologiaan sekä äänen estetiikkaan. Konsertti- ja oopperasaleissa akustiikkaa pidetään yleensä tilan tärkeimpänä ominaisuutena. Siksi akustikon valintaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota, ja suunnitteluprosessissa mitään ei saa tehdä ilman akustikon lupaa.
Hankkeen tarkoituksena voi olla myös käyttötarkoituksen muutos vanhasta teollisuuskiinteistöstä kulttuurikeskukseksi. Hyvänä esimerkkinä tästä on kulttuurikeskus Logomo Turussa, jossa monipuoliset esitystilat rakennettiin VR:n vanhaan konepajaan.
Esitystilapalveluihimme kuuluvat
- rakennuttamisen asiantuntijapalvelut
- toiminnallinen ja logistinen suunnittelu
- akustinen suunnittelu
- esitys- ja tuotantotekniikan suunnittelu, hankintojen konsultointi ja urakoiden valvonta
- palveluina hankittavien esitys- ja tuotantoteknisten kokonaisuuksien sekä käyttö- ja ylläpitopalveluiden konsultointi
- rakentamiseen liittyvä valvonta akustiikan osalta
Esitystilaprojektit vaihe vaiheelta
Osaamisemme kattaa kaikki esitystilaprojektien keskeiset osa-alueet esitystilojen toiminnallisuudesta, esitystilaprojektin asiantuntijapalveluihin, akustiikkaan ja esitystekniikkaan.
Esitystilaprojektit käynnistyvät hankesuunnittelulla, jossa tehdään tilojen toiminnalliset määrittelyt yhdessä tilaajan ja/tai käyttäjien kanssa. Samalla laaditaan esitystekniikan alustava kustannusarvio sekä tilan alustavat akustiset vaatimukset. Olemme tarvittaessa mukana myös arkkitehdin valinnassa. Kun hankepäätös on tehty, autamme eri suunnittelualojen rajojen ja taloteknisten suunnittelijoiden tehtävien määrittelyssä sekä tarvittaessa myös suunnittelijoiden valinnassa.
Varsinainen suunnitteluvaihe sisältää tyypillisesti toiminnallisen, akustisen ja esitystekniikan suunnittelun sekä suunnitelmien yhteensovittamisen ja tietomallisuunnittelun.
Esitystilaprojekteissa vastaamme yleensä myös esitystekniikan hankintojen konsultoinnista sekä rakentamisen valvonnasta esitystekniikan ja akustiikan näkökulmasta. Meillä on valmiudet toteuttaa laajoja kokonaisuuksia, mutta autamme mielellämme myös yksittäisillä esitystilahankkeiden osa-alueilla.
Esitystekniikkaa voidaan hankkia myös palveluina, jolloin tehtävänämme on leasinglaitteiden sekä niiden huollon ja ylläpidon määrittely ja palvelukokonaisuuksiin liittyvien hankintojen konsultointi.
Hyvät esitystilat palvelevat niin esiintyjiä kuin yleisöäkin. Kun esittävän toiminnan erikoisvaatimukset otetaan ajoissa huomioon, myös muutossuunnittelun määrä minimoidaan. Näin suunnittelu toteutetaan kustannustehokkaasti ja tavoiteaikataulussa.
Voimme esitystilaprojekteissa toimia rakennuttajan ja käyttäjien asiantuntijana, suunnittelijana, teknisten hankintojen konsulttina ja toteutuksen valvojana.
Esitystiloihin liittyviä palveluita
Akustiikka
Akukon tarjoaa kaikenlaisia akustiikkaan liittyviä asiantuntijapalveluita. Akustiikan asiantuntijaa kutsutaan akustikoksi.
Lue lisääAV- ja esitystekniikka
AV- ja esitystekniikalla tarkoitetaan esittävän toiminnan teknisiä apuvälineitä, jotka liittyvät äänen tai kuvan esittämiseen, jakeluun, tallentamiseen tai muokkaamiseen.
Lue lisääAV- ja esitystekniikan PTS
AV- ja esitystekniikan pitkän tähtäimen suunnitelma PTS on väline, jonka avulla huolehditaan tilojen AV- ja esitystekniikan toimivuudesta ja kustannusten hallinnasta.
Lue lisääNäyttämömekaniikan suunnittelu
Näyttämömekaniikan suunnittelu ja konsultointi on osa AV- ja esitystekniikan palvelukokonaisuuttamme.
Lue lisää