Saammeko esitellä uuden akukonlaisen: DI Perttu Laukkanen aloittaa Helsingin toimistossamme 2.5.2018.
Vuonna 2017 avasimme ulkomailla kaksi uutta toimistoa. Kansainvälisiä projekteja on meneillään yli kymmenessä maassa, enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Akukonilla on Asiakastieto Oy:n Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti. Yrityksemme on täyttänyt sertifikaatin kriteerit jo kymmenen vuoden ajan.
Uuden tytäryhtiömme nimi on SIA Akukon Būvakustika, ja se tulee tarjoamaan rakennus- ja huoneakustiikkaan liittyviä asiantuntijapalveluita.
RI Jyrki Annala aloitti Turun toimistossamme. Hänellä on kokemusta erityisesti hirsitalojen suunnittelusta ja akustisista mittauksista.
Uusi yhtiömme tarjoaa akustiikka- ja av-suunnittelua Israelin, Palestiinan ja Jordanian alueella. Yrityksen nimi on Akukon Middle East Ltd.
Länsimetron äänet eivät häiritse sen paremmin alueen asukkaita kuin työntekijöitäkään sen takia, että melun ja tärinän torjunta on suunniteltu ja toteutettu hyvin.
UAB Akukon Lietuva tulee tarjoamaan akustiikan ja esitystekniikan suunnittelu- ja konsulttipalveluita Baltian alueella ja ympäristömaissa.
Sakari siirtyy meille Aalto-ylipiston huomattavaa kansainvälistä mainetta saavuttaneesta Virtual Acoustics -tiimistä.
Akukonin luottoluokitus on korkein mahdollinen AAA. Vain 2 % toimialamme yrityksistä yltää tähän. (Suomen Asiakastieto heinäkuu 2016)
M.Sc. Mónica Loria liittyy Akukonin kansainväliseen työyhteisöön. Hänen mukanaan Akukonin toiminta laajenee Euroopan, Aasian ja Lähi-Idän lisäksi Väli-Amerikkaan.
Arkkitehti (SAFA) Anssi Ruusuvuorelle on myönnetty poikkeuksellisen vaativan akustiikkasuunnittelun FISE-pätevyys.