Konttorin äänet

Akukon Oy on ollut mukana monenlaisessa Logomon ääni- ja av-suunnittelussa. Osa siitä kohdistuu vuokrattaviin toimitiloihin, joita nykyisellään käyttävät kymmenet yritykset. Niiden koko vaihtelee pienestä "noppakopista" Yleisradion suurtiloihin.

Ylen Turun yksikön tuotantotilat sijaitsevat Logomon Konttori-siiven päädyn kakkoskerroksessa. Kulku sinne käy läpi mielenkiintoisen sokkelikon ja matkan varrella voi havaita monenlaisia tilaratkaisuja, jotka vuoroin kapenevat ja avartuvat tai antavat avaruutta ylöspäin.

Ollaan keskellä arki-iltapäivän kuhinaa, mutta Logomon Konttorissa vallitsee levollisuus. Yhteistiloissa eivät kimpoile hälyäänet, sillä sellaisilta on akustinen suunnittelu katkaissut etenemisen mahdollisuudet.

Ylen vastaavan tuottajan Antti Korhosen mukaan yleläiset eivät ole Logomon Konttorin yhteisten tilojen aktiivisimpia käyttäjiä. Syy on luonnollinen.
– Meillä on neliömääräisesti suurimmat vuokratilat omassa käytössä. Suuria neukkareita joskus vuokraamme ja moni käyttää talon omaa Kitchen-ravintolaa työpaikkaruokailuun.
Yle tiesi käyvänsä taloksi taloon jo päivänä nolla, joten tulevalla vuokralaisella oli mahdollisuus neuvotellen saada näköisensä ja kuuloisensa toimitilat.

Lähetys avotilan nojatuolista

Ylen ohjelmatuotanto toimii kahdessa tasossa avokonttorina, ilman sermejä tai seinäkkeitä. Ohjelmatoiminnassa tavoitellaan rentoutta, eikä studiolähetyksistäkään enää välttämättä suljeta ympäristöä pois.
– Äänien vuotamista voi olla, ja esimerkiksi suoran lähetyksen linkki Pasilaan aukeaa aulamaisen tilan ikkunapäädyn nojatuolista ilman äänitarkkailijaa, kertoo Korhonen ja esittelee melkeinpä sisäänsä sulkevaa isoa nojatuolia, jossa useasti Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen asiantuntijat yksin istuvat Pasilan pään radiotoimitusten haastateltavina.

Muilta ääniltä täysin suljettuja tiloja on sentään muutama. Kuva- ja audiotuotannon käytössä on äänityshuoneita, karun harmaita tiloja ammattilaiskäyttöön.
– Akukon Oy on suunnitellut Logomossa kaiken koon yritysten tiloihin äänieristysratkaisuja. Ylelle teimme nämä äänitysstudiot, kertoo insinööri Lauri Vikström.

Vikström on osana Akukonin tiimiä voinut suunnitella akustisia ratkaisuja tietäen, että koko rakennuksessa on pyritty yhtenäiseen linjaan. Jos esimerkiksi isossa salissa on päivällä käynnissä rockbändin soundcheck, se ei kuulu rakenteiden läpi yhteistiloihin tai yrityksille vuokrattaviin toimistotiloihin.

Teksti: Jukka Sundholm

Tilaaja/rakennuttaja Hartela Oy
Projektin aloitus 2011 - 2014
Käyttöönotto 2014
Projektityyppi Käyttötarkoituksen muutos
Arkkitehti Vapaavuori Architects, pääsuunnittelija Pekka Vapaavuori
Akukonin tuottamat palvelut Akustiikan suunnittelu, toiminnallinen suunnittelu
Akukonin tiimi Vastaavat konsultit: Lauri Vikström
Projektin kokonaiskustannukset 45 milj. ¤

Jaa artikkeli

  • Facebook
  • Twitter

Region and language

Select region and language

Current selection: