Radio Helsinki uudessa studiossa

Radio Helsinki

Muusikkojen liiton omistama Livelaboratorio Oy osti lokakuussa 2016 Radio Helsingin liiketoiminnan. Yhtiö pyörittää sekä G Livelab -klubia että Radio Helsinkiä. Sisältöä tuotetaan yhteistoimin nyt, kun Radio Helsingin toimitus muutti 180-paikkaisen klubin naapuriin. Voidaan sanoa, että klubilla on oma radio ja radiolla oma klubi - samassa talossa.

Kyllä nyt lähettää

Radio Helsingin studioiden suunnittelu ja toteutus tehtiin Akukon Oy:n ja Bright Sales & Installation Oy:n yhteistyönä. Akukonin puolesta projektia veti DI Oskar Lindfors.
– Radion tuotantotilojen toiminnallisesta ja akustisesta suunnittelusta vastasi Akukon Oy. Radion tekninen suunnittelu tehtiin Akukonin ja Brightin yhteistyönä, kertoo Lindfors. Luonnollisesti myös tilaaja oli suunnitteluprosessissa mukana. Esimerkiksi radion tuotantosofta ja nettiradion tekninen toteutus ovat Radio Helsingin omia ratkaisuja.

Livelaboratorio Oy:n toimitusjohtaja Tanja Douglass on julkisuudessa todennut, että "olemme hankkineet teknisiä ratkaisuja, jotka tuovat tekemistä tälle vuosituhannelle".

– Brightin toteutus sisälsi radiostudioiden äänen, kuvan ja valaistuksen sekä lisäksi äänitysstudion tekniikan ja verkkoratkaisut, kertoo Brightin Santtu Sipilä. Pähkinöitä purtavaksi riitti, kun perinteisen radiotoiminnan lisäksi piti huomioida elävän kuvan jakelu verkkoon. Santun mieleen onkin painunut projektin erittäin haastava aikataulu.

Oskar Lindfors on samalla kannalla.
– Vain hiukan reilu kolme kuukautta projektin käynnistymisestä tehtiin uudesta studiosta ensimmäinen lähetys! Studioille rakennettiin käytännössä täysin uudet tilat toimistotaloon, jossa naapureita ei saa häiritä, eikä haluta että naapurit kuuluvat radiolähetyksessä.

Toiminnallista suunnittelua

Palkinnoilla tunnustetun radiokanavan historiaan kuuluvat taloudellisesti kituliaat vuodet. Uutta puhtia haetaan mm. saumattomastaa yhteistyöstä saman talon alakerrassa sijaitsevan G Livelab -musiikkiklubin kanssa. Akukon oli vahvasti mukana suunnittelemassa myös klubitilan täysin uudenlaisia AV-ratkaisuja. Mahdollisuus tehdä suoria lähetyksiä Radio Helsingin kautta otettiin alusta lähtien yhdeksi lähtökohdaksi.

Radion lähetysyksikössä haluttiin tehdä mahdolliseksi sisällön tuottaminen eri formaateissa, pienellä kynnyksellä. Studiosta onkin mahdollista tuottaa automatoisoidulla järjestelmällä monikamerakuvaa joko suoraan striiminä verkkoon tai on-demand -sisällöksi. Radiostudion pöydän toiminnallisessa suunnittelussa pyrittiin välttämään näytöistä ja mikrofonipuomeista koostuvaa "muuria" käyttäjien välillä.

Erityistä kekseliäisyyttä vaati studion katon talotekniikan ja valaistuksen yhteensovittaminen niin, että saatiin aikaan viihtyisän näköinen tila. Vaikka mentiin radiotoiminta edellä, rinnalla ja lisäarvona kulki kuvatuotanto eli studioon suunniteltiin valaistus, joka palvelee myös "näköradiota".

Radio Helsingin toimitilan kiinteistön omistaa Esittävän säveltaiteen edistämissäätiö ja siinä toimivat mm. Gramex, Muusikkojen liitto, Musiikkituottajat, Musiikin edistämissäätiö, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus sekä jo aikaisemmin mainittu musiikkiklubi G Livelab.

Katso myös: http://www.radiohelsinki.fi/, https://www.facebook.com/RadioHelsinki

Tilaaja/rakennuttaja Muusikoiden liitto / Livelaboratorio Oy
Akukonin tuottamat palvelut Radioaseman toiminnallinen, tekninen ja akustinen suunnittelu
Akukonin tiimi Oskar Lindfors, Jaakko Kestilä, Sara Vehviläinen

Teksti: Jukka Sundholm

Jaa artikkeli

  • Facebook
  • Twitter

Region and language

Select region and language

Current selection: