Stavangerin konserttitalo

Stavangerin konserttitalon avajaisia vietettiin syksyllä 2012. Talossa on kaksi salia: akustiselle musiikille tarkoitettu konserttisali ja sähköisesti vahvistetulle musiikille sopiva monitoimisali. Konserttisalin akustiikka on saanut ylistystä niin muusikoilta, kapellimestareilta kuin kriitikoiltakin. Konserttisalin sointia on luonnehdittu kauniin persoonalliseksi ja läheiseksi.

Stavanger konserthus

Konserttitalo sijaitsee meren rannalla Sandvigån kaupunginosassa. Kauniilla merinäköalalla varustettu konserttitalo on Bjergstedin kulttuuripuiston keskus, jossa toimii mm. kulttuuri- ja tanssilukio.

Konserttitalo koostuu kahdesta toisiinsa kytketystä rakennuksesta. Toisessa rakennuksessa sijaitsee 1500-paikkainen konserttisali ja toisessa jopa 1900 kuulijaa vetävä monitoimisali.

Konserttisalin pääkäyttäjä on Stavangerin Sinfoniaorkesteri, jonka erityistarpeet otettiin huomioon jo salin suunnitteluvaiheessa. Konserttisali soveltuu myös kevyesti vahvistetun musiikin esittämiseen, koska salin akustiikka on muunneltavissa alaslaskettavan katon avulla. Kattoa voidaan laskea jopa 6 metriä, jolloin salin akustiikka muuttuu intiimimmäksi.

Monitoimisali on vaimennettu sähköisen äänentoiston vaatimusten mukaisesti. Salissa voidaan järjestää ooppera- ja musikaaliesityksiä, raskaamman musiikin konsertteja sekä konferensseja. Saliin mahtuu tapahtumasta riippuen 700-1400 istumapaikkaa.

Stavanger Zetlitz auditorium

Stavangerin konserttitalon molemmat salit on varustettu nykyaikaisella näyttämötekniikalla sekä äänentoistojärjestelmällä. Suunnittelimme myös oheistilojen ääni- ja av-teknisen toteutuksen. Akustiikkasuunnittelun teimme yhteistyössä belgialaisen Kahle Acoustics- ja norjalaisen Sinus AS -akustiikkasuunnittelutoimistojen kanssa.

Asiantuntijamme

Kohde: Stavangerin konserttitalo

Jaa artikkeli

  • Facebook
  • Twitter

Region and language

Select region and language

Current selection: