Katajanokan Laituri on merellisen Helsingin kansallismaisemaan sijoittuva massiivipuuranteinen toimitilarakennus, jonka akustiikkasuunnittelu on Akukonin käsialaa.
Uusi juutalaismuseo The Lost Shtetl on avattu Liettuan Šeduvassa. Akukon on tehnyt museon akustiikkasuunnittelun ja AV-valmiuksien suunnittelun.
Uuden Arkkitehtuuri- ja designmuseon (ADM) suunnittelukilpailu on ratkennut. Voittanut ehdotus on nimeltään ”Kumma”. Sen takana on JKMM Arkkitehtien vetämä suunnitteluryhmä, jossa Akukon on mukana.
Katajanokan Laituri voitti vuoden 2024 puupalkinnon. Kyseessä on massiivipuuranteinen toimitilarakennus, jonka akustiikkasuunnittelu on Akukonin käsialaa.
Maalämpö voi aiheuttaa meluhaitan, joka voi pahimmillaan tehdä asunnosta asuinkelvottoman. Akustikon avulla mahdollinen meluongelma voidaan tunnistaa ja torjua jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.
Arkkitehti (SAFA) Nella Näveri on aloittanut Akukonin suunnittelujohtajana 1.3.2024. Samalla hänet on nimitetty myös johtoryhmän jäseneksi.
M.Sc.(Econ.) Uli Jetzinger on nimitetty Akukonin myyntijohtajaksi 1.10.2023 alkaen. Samalla hänestä tulee Akukonin johtoryhmän jäsen. Ulin tehtäviin tulee kuulumaan Akukonin myyntityön organisoiminen ja johtaminen sekä Suomessa että kansainvälisesti.